Koripallohokki 35 vuotta.


Koripallohokki täyttää perjantaina 29.5. 35 vuotta.

Ruotsinpyhtään Hokin miesten korisjoukkueen avainpelaajat kokoontuivat Matti Koskisen kanssa pohtimaan junioritoiminnan tulevaisuutta. Mukana olivat: Toni korkeakunnas, Tapio Nieminen, Janne Kesti-Heliä, Asko Myötyri ja Arto Myötyri.
Tuloksena todettiin oman juniorikorisseuran perustaminen Loviisaan. Näin käynnistyi vireä koristoiminta, mikä laajeni noin kahden uuden ikäluokkajoukkueen määrällä vuosittain.
90-luvun alussa joukkuemäärä ylitti jo 10 joukkueen. Mikropojista jo seuran alkuvaiheesta huimaan kehitykseen yltänyt minipoikien ryhmä oli kehittynyt maan eliittiin kamppaillen useissa turnauksissa kärkisijoista. Muutamassa vuodessa noista hetkistä eteenpäin ensimmäiset seuran kasvatit pelasivat SM-sarja pelejä. Myös tyttöjen toiminta laajeni nopeasti. Seura nousi näin Lahden piirin suurimmaksi korisseuraksi lisenssipelaajamäärässä, kun Lahdessa pojat pelasivat LaNMKY:ssä ja tytöt Sampo-Basketissa (SB-girls).
Seuran kehityksen tueksi hankittiin 90-luvulle nimekkäitä ammattivalmentajia Virosta. Näin saatiin toiminta nopeasti nousemaan alueen merkittäväksi kasvattajaseuraksi. Alusta alkaen Hokki pelasi Kaakkoisen alueen sarjoissa. Liiton alueuudistuksen myötä Kaakkoinen alue oli luonteva jatkokehitys, maantieteellinen sijainti suojeluskuntarajojen purkautuessa olikin Eteläinen Alue. Myöhemmin Hokki siirrettiin Eteläiselle alueelle, mikä on nykyinen alueemme, vaikka tässä rajalla loviisalaisjoukkueet mieluusti otetaan Kaakon sarjoihin.
Puheenjohtajat
Koripallohokin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Timo Pehkonen 1985-88, seuraavaksi johto siirtyi Ismo Kokolle1989-91, jonka jälkeen Tapani Huuhtanen astui remmiin 1992. Sitten Arvo Vuorenmaa luotsasi seuraa 1993-95 ja jälleen Tapani Huuhtanen 1996-97, Tuija Räisänen 1998-2000 ohjasi seuran 2000-luvulle, Erkki Rahkonen oli seuraava 2001-03, jonka jälkeen Arto Myötyri otti ohjat 2004 jatkaen vielä nykyäänkin.
Loviisasta Korisliigaan
SM-sarjoissa pelanneita loviisalaisjunioreita Juho Kokko, Eetu Koskinen, Tuomas Iisalo, Juta Jahilo, Elina Koskinen, Joonas Iisalo, Oskari Leino, Tuomas Huovila ja Valtteri Leino, jotka ovat saaneet myös kokemusta aikuisten SM-sarjoissa. 2000-luvun alussa toiminta hiipui salibandyn noustessa kukoistukseen.
Mutta nyt eletään uutta nousukautta, mikä lupaa jälleen seuralle valoisaa tulevaisuutta, kunhan harjoitteluolosuhteet saadaan toimintaa vastaavalle tasolle. Koriskoulujen myötä uusia nuoria pelaajia kehittynee ikäkausijoukkueisiin.



Hokista SM-sarjaan ja korisliigaan
Eetu Koskinen, Kouvot 1994-2001, Team Componenta 2001-2003
SM 1999, 2 SM-hopeaa 1997 & 1998, CUP-hopea
- B-pojat, A-pojat, 22v-pojat
Juho Kokko, OrJy, Helsingin NMKY 1996-1998
- 3 SM-hopeaa 1994 B-pojat OrJy, 1995 A- ja 1999 22v-pojat HNMKY
Teija Hämäläinen, Tampereen Pyrintö
Tuomas Iisalo Basket.fi, Kouvot 2000–03, Espoon Honka 2003-06, Kouvot 2006–09, Espoon Honka 2009–11, ToPo 2011–12, Espoon Honka 2013–14
- 2002–2003 Iisalo onnistui kolmen pisteen heitoissaan yli 40-%, mistä lempinimi "Loviisan pommittaja"
- SM-Hopea, 2 SM-Pronssia, CUP-voitto ja 2 cup-hopeaa.
- valmentajana Honka, Grailsheim merlins
- Suomen koripallomaajoukkueeessa Iisalo pelasi 57 miesten maaottelua vuosina 2006–2011.
Juta Jahilo, FoA, Cats, PeKa, Pantterit
- 4 SM-kultaa 3 SM-hopeaa, CUP-voitto ja -Hopea.
- Suomen naisten koripallomaajoukkueeessa 47 (18 aik.) 2001-2003, 2007-2008, 2010
- Vuoden paras 6. pelaaja Naisten Korisliiga 2002-2003
- Binghamton NCAA USA 2004-2008
- Koripallon naisten Naisten Korisliiga 2008–2009 Vuoden pelaaja.
- Juniori SM 2000, 2002 KTP
Elina Koskinen, KTP, Peka-naiset 2003-2004, Puhuttaret, ToPoLa
- Juniori SM 2000, 2002, KTP
- Naiset Lacrosse SM-kultaa 2013, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019 Helsinki Lacrosse Club.
Elina Kokko, KTP
- Juniori SM 2000, 2002 KTP
Joonas Iisalo, Kouvot 2002-2003
16-vuotiaiden poikien maajoukkue (2002), 18-vuotiaiden poikien maajoukkue (2003)
- valmentajana Honka, Bisons 2013-15, Vilpas 2016-19, Grailsheim merlins
Oskari Leino, Kouvot, 2012-2014
- Valmentaja Kouvot, Namika Lahti, LeBa, Puhu-juniorit
Tuomas Huovila, Kouvot, Korikouvot
Valtteri Leino, Kouvot, Puhu, Korihait 2014-2020